keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Hankintoja

Okei, kitara tästä siis tehdään. Vanerikitara mutta kuitenkin. Tämä on päätetty.

Ehkä seuraava on sitten ihan oikeaa puuta. Millbrookista on tehty pari hankintaa. Kaksitoiminen kaularauta sekä lapaviilu. Lapaviilu on mitälie palisanteria tai ruusupuuta. Sävyltään suunnilleen samanlaista kuin otelauta. Ihan sattumalta kuviotkin menee karkeasti niin että voisi kuvitella otelaudan puun jatkuvan lapaan. Pienoinen sävyero ei haitanne sillä lapa tullaan lakkaamaan kun taas otelauta jää lakkaamatta. Näinollen ei voi edes kuvitella että sävy olisi aivan sama.

Projekti etenee.

Ura Kaularautaa varten.

Hupsista keikkaa.

No nyt se kaularaudan ura tuli jyrsittyä siihen palikkaan ilman että otin työvaiheesta yhtään kuvaa.

No, siinä se ura nyt on. Käsitin että yleinen tapa on sijoittaa kaularauta aivan otelaudan alapuolelle. Itse tahdoin kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä jyrsiä uran yläosaan pari milliä leveämmän ja saman verran syvyyttä ottavan tilan johon suunnittelin liimaavani riman. Siis tämä rima tulisi siihen otelaudan alapuolelle kaularaudan ja otelaudan väliin. Käsiin sattui sopivan oloinen saarnilaudan pätkä josta ajattelin tämän riman sahailla irti.

Samoin tein jyrsin aihioon kavennuksen joka upotetaan sitten aikanaan kitaran runkoon, lankkuun vai mikä se nyt sitten onkaan. Onko se nyt tenon nimeltään tämä kaulan runkoon upotettava osa?

Mutta tässäpä kuva kaula-aihiosta tässä vaiheessa ura jyrsittynä. Lieneekö se nyt sitten edes kaipaili kummoisempia kuvia työvaiheista.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Kaulan kimppuun.

Nyt kun olen todennut että "lankun" muotoilu saattaa vaikkapa onnistua niin mieleen juolahtaa ajatus rakentaa tästä "muotoilututkielmasta" soittokelpoinen tekele.

Olen yli kymmenen vuotta sitten taltioinut kvarttisahatun koivulankun palasen joka saattaisi soveltua tehtävään, sikäli kun koivupuu siihen nyt ylipäätään käy. Tutkimme asiaa. Puunpala on noin 90 cm pitkä, kymmenisen senttiä leveä ja noin kuusi senttiä paksu. Parinkymmenen sentin päässä toisesta päädystä on tumma oksankohta mutta sen ehkä saa sijoitettua niin että se jyrsiytyy pois kun tehdään kaulamikin koloa.

Ensin pitää tietysti saada yksi sivu tasaiseksi. Yritin tätä vanhalla pitkällä puurunkoisella käsihöylällä. Kappale höyläpenkkiin kiinni ja työstämään. Elävästi muistoihin palaa kansakoulun käsityötunnit joilla höylättiin isojakin kappaleita olemattomiin kun yritettiin saada pintaa tasaiseksi. Välttääkseni tämän ilmiön lopetin höyläämisen kun olin saanut kaula-aihioni toisesta päästä puoli senttiä toista päätä ohuemmaksi. Paksumpikin pääty oli silloin jo menettänyt millimetrejä paksuudestaan. Pinta oli metalliviivottimella tarkasteltuna melkein tasainen mutta ei ihan. Jatkoin työstöä asettamalla kappaleen porakoneeni alle rakentamalleni pöytälevylle höylätty puoli alaspäin ja päätin jyrsiä porakoneella vastakkaisen pinnan tasaiseksi. Tämä operaatio onnistui nähdäkseni riittävän hyvin. Sen jälkeen tasasin aiemmin höyläämäni pinnan samalla metodilla kääntämällä kappaleen pöydällä ympäri. Nyt minulla oli tasapaksu kappale koivua joka työstäytyi hieman ajateltua ohuemmaksi mutta jäi laskelmieni mukaan silti riittävän paksuksi. En millään tahtoisi pilata tätä puuta. Harmittaa että en ottanut kuvia tästä kaulan alkuvaiheen työstöön liittyvistä vaiheista mutta asialle ei tässä vaiheessa voi mitään.

Kuva höyläyksien jälkeen ja kaulan mittoja piirtäen palikan pintaan hahmoteltuna kuitenkin tässä alapuolella



Saadakseni jonkinlaisen käsityksen kaulan leveydestä kävin ostamassa Millbrookista otelaudan. Mitaten sen paksummasta päästä ja lisäten siihen millin verran "työstövaraa" sain mitan jonka mukaan sahailin kaula-aihion leveydestä puuta pois tyyliin kaikki ylimääräinen on liikaa. Lapaa varten jätin levennyksen toiseen päähän. Eriasteisten työstöjen jälkeen minulla oli käsissäni kappale joka oli suurimmaksi osaksi suorakaiteen muotoinen ja lapapäästä epämääräinen reunoiltaan mutta tasapaksu.

Lapaa varten aihiossa ei riittänyt paksuutta joten päädyin sahaamaan aihion päästä lavan kallistuskulmaa (noin) vastaavalla sahauksella kappaleen pois ja liimasin sen aihion alapuolelle todeten että tämä ehkä juuri ja juuri riittää lavan rakentamiseen.

Sitten piti rakentaa jiki jonka avulla saisin jyrsittyä lavan ihan oikeaan kulmaan. Tämän suunnitteluun kului sitten aikaa. Suhteettoman paljon verrattuna siihen mikä oli lopputulos. Tähän väliin saankin liitettyä tämän osoin ensimmäisen kuvan jotka siis on otettu tästä kyseisestä jikistä. Niinkuin lukija (jos niitä joskus ilmaantuu) havaitsee niin raaka-aineena on käytetty tätä samaista vaneria joka ulkoilman vaikutuksesta on saanut hieman pilkkuja pintaansa. Liekö hometta vai mitä. Ei anneta sen häiritä.



Tässä siis jiki...



... ja jiki toiselta suunnalta.

Sitten lavan jyrsintää palikka jikissä kiinni.



Jyrsintää . . .



... ja toiselta kantilta, että homman idea selkiää.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Kanteen Käsiksi

Sitten on aika käydä kannen muotoihin käsiksi. Siinähän tästä oli alunperin kysymys. Muotoilututkielma ja kokeilu siitä miten muotojen saaminen kitaran muotoiseen kalikkaan onnistuu.

Siihen porakoneen alla olevalle pöytätasolle ohjuriksi pyöreä metallimurikka, halkaisijaltaan tuommoinen 50mm. ja korkeutta joku puolitoista senttiä, mistälie roskiksesta sekin oli tongittu. Sitten vain porakoneen asentoa muuttamalla tämän ohjurin suhteen monta kymmentä muutaman millin lastuamiskierrosta lankun ympäri terän syvyyttä välillä myös muutellen



Tässä homma alkuvaiheessa päältäpäin katsottua...



...ja tässä perästäpäin ja sivulta.




Nyt on jo suurin homma tehty ja pieni tyytyväisyyden virne leviää pölyisille kasvoille. Miksikö? Ei mainittavampia mokia. Hiomista on vielä kun jyrsimäjäljet näkyy vaikka hiottu on vaikka kuinka.

torstai 14. tammikuuta 2010

Lisää muotoja sekä reunojen hiontaa.



Kun olin päässyt tarpeeksi lähelle piirtämiäni lankun ääriviivoja otin käyttöön kyhäämäni hiontarullan. Se rakentui työpaikan roskiksesta kaivamistani romuista sekä pätkästä kierretankoa.





Nyt vain levy pöydälle, hiontarulla kiinni pylväsporakoneeseen ja levyn reunoja tasaiseksi. Havaitsin pian että imurin käyttäminen on työskentelyn tässä vaiheessa tuiki tarpeellista sillä hiontapölyä syntyi mekoisesti. Kun tarkastelin hiontajälkeä huomasin syyn siihen miksi oikeissa vastaavissa hiontalaitteissa rulla liikkuu ylös/alas-suuntaisesti. Lankun reunaan tuli nimittäin melkoisesti reunan suuntaisia uria jotka joudun myöhemmin käsin hiomalla siloittelemaan. Viimeistelyä jää myös kaipaamaan reunan kaarevuus jota tällä menetelmällä ei pysty saamaan aivan jouheaksi. Muodon leikkaaminen alunperin vannesahalla olisi ollut helpotus tähän pulmaan mutta niinkuin aiemmin totesin sellaista ei ollut käytettävissäni.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Painava on palikka.

No niin, kaksi kahdeksantoista millimetrin vanerinpalaa ja yksi parikymmentämillinen tammilevy on saatu liimattua nippuun ja paketti on todettu suoraksi. Paketin paino hirvittää vaikka sisään oli koverrettu kevityskammioita ennen tammilevyn liimausta. Painaa varmaan viitisen kiloa..

Ok, two pieces of 18 mm thick plywood and one 20 mm thick piece of oak (from the old table top) are glued together and the result is measured to be straight enough. The veigh of this piece is enourmous even there was those empty cells made inside before gluing the oak top. The weigh is something like 5 kg.



Netistä olin etsiskellyt LP:n kuvia jotta saisin piirrettyä jonkinlaisen sapluunan. Kuva piti olla tietysti mahdollisimman suoraan edestäpäin kuvattu jotta mittasuhteet eivät vääristyisi. Sopiva kuva löytyikin helposti ja tulostamalla sen sekä kopiokoneella suurentelemalla sain aikaiseksi mieleiseni pahvimallin. Ensimmäinen hahmotelma piirtyi sen avulla lyijykynällä vaneri/tammilevyn pintaan.

Runkopalikka oli vielä tässä vaiheessa miltei suorakaiteen muotoinen ja sitä piti tietysti ruveta muotoilemaan kurvien mukaiseksi. En omista vannesahaa enkä pistosahaa joten tämä työvaihe alkoi raakasti käsisahalla pala palalta hauista vuoroon oikoen ja vuoroon koukistaen. Hikiseksi kävi tämä työvaihe. Havaitsin pienen vaiheistusvirheen tässä kohdassa työskentelyä. Jos sahaan runkopalikan muotoonsa, on se vaikea saada työstettyä kannen osalta kaulan vaatimaan kulmaan.

LP:ssahan on tämä kaulan kulma määräävänä tekijänä kannen muotoilussa joten se piti selvittää ja selvisihän se suurin piirtein. Muutamia asteita piti saada kallistusta kanteen sille osalle mihin kaula kiinnittyisi. Homma hoitui niin että ruuvasin liimaamani levyn alle riman joka kohottaa kaulanpuoleista levyn päätyä.

Kun pylväsporakoneen alle oli saatu aikaiseksi riittävän suuri tasainen työskentelytaso niin tällä tasolla levyä liikuttelemalla jyrsin pylväsporakoneeseen kiinnitetyllä jyrsinterällä pikkuhiljaa tavaraa pois levystä joka tapahtui pari millimetriä kerrallaan. Hidasta hommaa.

I did search the internet to find pictures of LP so that I was able to make a template for a body. The picture should preferred to be taken as straight to the face of the guitar so that the figure is accurate. Suitable picture was easy to find and with scaling I could make the template from cardboard. With that template I could draw the final cutting lines to the surface of the oak piece.



Tässä siis pari kuvaa ensimmäisen viistouksen tekemisestä.



Tämän jälkeen katsoin aiheelliseki jyrsiä palikkaan uran kaulaa varten. Sitä varten rakentelin sapluunan samaisesta vanerista mistä runkopalikkakin on liimattu kasaan. Palikan kiinnitin tulevan kaulamikrofonin kolon kohdalta lankkuun kiinni. Siitä sitten ensin poralla kamaa pois ja sitten jyrsimen terällä lisää, sapluunan reunoja seuraten. Olisi ehkä ollut mukavaa jos jyrsimen terä olisi ollut laakerilla varustettu mutta kävihän se näinkin.





Kun sapluunalla on saatu riittävän syvälle ura, voi sen poistaa (näin päättelin ja toivoin sillä jyrsimeni ei ylettänyt enää syvemmälle paksuhkon sapluunan vuoksi)ja jatkaa jyrsimistä ikäänkuin jo jyrsitty kolon yläreuna sapluunana. Onnistuihan se sitten vaikka hetken epäröin homman tarkkuutta.




Toinen viistous piti sitten saada otelaudan loppumiskohdan ja kielisillan välille. Rima siis pois levyn alta ja sopivasti mitoitettu hieman ohuempi rima tilalle ja taas jyrsimään. Voila, siinäpä viistoukset eikä tainnut tulla tyrittyäkään mitään.



Nyt ollaan jo jyrsimässä toista viistousta. Lankun päällisen tammesta näkee kun olen rapsuttanut lakkaa pois nähdäkseni millainen pinta sen alta paljastuisi. Ihan huvikseen vain, kokonaanhan se pinta tulee kuitenkin työstettyä.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Gibson Les Paul

Alamme lähestyä varsinaista aihetta.

Les Paul on ollut mielestäni sähkökitaroiden ehdotonta aatelia niin äänensä kuin muotoilunsakin puolesta. Ensimmäinen kosketus sellaiseen tapahtui omalla kohdallani 70-luvun loppupuolella kun kaverini sai synttärilahjaksi sellaisen (terveisiä vaan Pekalle). Jos oikein muistan niin kyseessä oli DeLuxe malli. Kullanvärinen kansi oli mielestäni käsittämättömän kaunis ja lievästi sanottuna suunnilleen häpesin Isäni kanssa aikaansaamaamme kapistusta.

Vuodet kuluivat, kouluja käyiin, työpaikat vaihtuivat ja niin myös pikkakunnat mutta Les Paul pyöri mielessäni usein. Ajatus LP-tyyppisen kitaran kitaran rakentamisesta alkoi hiljalleen hautua mielessäni. Tuntui että tästä ei pääse ylitse muuten kuin kokeilemalla konstia.

Työkaluja ei ole käytettävissäni paljoakaan. Pylväsporakone, tavallinen akkuporakone, käsisahoja, hiomakone, ruuvipuristimia ja jotakin pientä. Ajattelin että en ryhdy turaamaan kättelyssä mitään parempaa materiaalia kun tiesin että kaarevan kannen tekeminen kylmiltään voisi olla melko haastavaa joten valitsin runkotavaraksi mahongin sijaan pakkauslaatikosta talteen ottamaani vankkaa vaneria ja kanneksi vanhan pöytälevyn tammea. Näillä pääsisi tekemään rungon periaatteessa työtapana oikein eli kahdesta materiaalista ja samalla vaikkapa vain kokeiluluontoisesti yrittämään kannen kaarevuuden muotoilua. Periaatteessa päätin tässä vaiheessa että tämä ensimmäinen yritys lähestyä aihetta tulisi olemaan pelkkä muotoilututkielma. Minullahan ei ollut mitään sapluunaa minkä perusteella olisin voinut ryhtyä muotoja väkertämään enkä oikein luottanut siihen että ensimmäisellä kerralla saisin aikaan sellaista jälkeä mikä olisi kelpuutettavissa soivaan ja esittelykelpoiseen sähkökitaraan.

Jotain piti siis ryhtyä tekemään joten sahasin vanerista kaksi kappaletta ja liimasin ne päällekkäin. Seuraavana päivänä irroittaessani liimauspuristimet, havaitsin että paketti oli hieman kiero. Muutaman millin mutta kuitenkin. Tämähän mielenkiintoista. Homma alkoi heti mokalla. Mihinkähän tässä vielä päästään?

Uudet sahaukset ja uudet liimaukset, tällä kertaa paksun, suoraksi varmistetun pöytälevyn pintaan ruuvipuristimilla kiinni vääntäen. Seuraavana päivänä kakkua irroittaessani havaitsin että tällä kertaa tulos on suora. Joudunkohan tekemään kaiken useaan kertaan?

Now, we are getting close to the subject. I think Les Paul has the crown of electric guitars when speaking of the voice or the curves. My first contact to LP was at late seventies when a friend of mine got one for a birthday present from his father (greetings to Pekka). If I remember right it was Deluxe Gold Top model. I thought it was so beautiful and also thought that a guitar that my father and I made was nothing compared to that Gibson.

The years passed by, different schools, different jobs and different cities but that LesPaul often popped in to my mind. A thought of building the LesPaul type of guitar has started to build up in to my mind. The result was that I must try to build one.

I have not so many tools. Vertical drill, battery drill, few saws, sanding machine, screw presses and something small. (to be continued in english)