Tekniikan Maailma julkaisi muinoin artikkelisarjan jossa rakennettiin niin sähköbasso, sähkökitara kuin putkivahvistinkin. Sain teini-ikäisenä käsiini jo silloin vanhahkot ohjeet ja sain puuntyöstöön minua enemmin perehtyneen isäni puhuttua ympäri ja niin ryhdyimme rakentamaan TM:n ohjeen perusteella sähkökitaraa.
Perheessämme vallinneen ajattelutavan mukaan tekemällä itse kaikki mahdollinen säästettiin mukava summa rahaa ja en voinut edes kuvitella saavani lupaa ostaa oikeaa sähkökitaraa sillä enhän osannut edes soittaa kitaraa. Tämä ajattelutapa toistui esimerkiksi luistinten hankkimisessa minulle. Miksi ostaa uusia luistimia, mahdollisesti vielä harjoitusluistimia sillä enhän osannut luistella. Parempi harjoitella serkkupoikien vanhoilla linttaan luistelluilla yksilöillä ja katsoa tuleeko siitä mitään koko hommasta. En itse asiassa milloinkaan oppinut kunnolla luistelemaan ja minut valittiin urheilutunnilla jääkiekkojoukkueisiin aina viimeisenä. Rönsyilin heti aiheesta sivuraiteille.
Homma oli, siis kitaran rakentaminen, mielenkiintoista. Itse tosin suurimmaksi osaksi katselin kun Isäni ensin perehtyi ohjeisiin ja sitten teki käytännöllisesti katsoen puuntyöstön kokonaisuudessaan. Minun tehtäväkseni jäi kaulan muotoilu, metalliosien kiinniruuvaaminen ja sähköisten osien rakentelussa avustaminen. TM:n ohjeen mukaisesti teimme kitaraan sisäänrakennetun etuvahvistimen joka toimi 4,5 voltin litteällä patterilla. Melkoisesti koverrettavaa tuli siis kitaran runkoon. Hommaa avitti puutyöverstaalle juuri hankittu talttakone. Jälkeenpäin työstöjälkeä tarkastellen voin kuvitella että yksinkertainen yläjyrsin jollaisen tänään, 49-vuotis syntymäpäivänäni sain vaimoltani hyvin toivotuksi synttärilahjaksi, olisi hoitanut homman huomattavasti siistimmin.
Kitara tuli valmiiksi aikanaan ja opettelin sillä soittamaan vaikka kaula olikin jäljiltäni paksuhko ja profiililtaan melko omaperäisen oloinen. Materiaaleista mainittakoon että kitaran runko tehtiin 100 vuotiaan hirsitalon puretuista hirsistä tehdystä liimapuulevystä jonka molemmille puolille liimattiin kolmen millimetrin vanerit. Kaulapuuksi valittiin tammea sillä kuvittelimme sen olevan riittävän lujaa ja taivutusta kestävää. Mitään funktionaalista kaularautaa emme asentaneet vaan sen sijaan kaulan sisään upotettiin 8 millimetrin paksuinen teräspuikko. Ajattelimme että eihän sitten taatusti taivu. Myöhemmät havainnot osoittavat ajatuksemme vääriksi.
Elektroniikasta mainittakoon että mikrofonit sain eräältä perhetutultamme. Ne olivat kromipintaisessa kuoressa jossa oli helmiäisjäljitelmäinen keskusta ja siinä kielien kohdalla ruuvit. Muuta elektroniikkaa haeskeltiin kissojen ja koirien kanssa ympäri Kouvolaa ja lähiseutuja.Muistan että varsinkin "yliheittäjä" eli pakkakytkin tuotti ongelmia. Myös transistorit olivat hieman hankalasti löydettävissä. Kaikki osat kuitenkin loppujen lopuksi löytyivät ja kitara valmistui. Tällä hetkellä se lojuu tuolla kellarissa odotellen ehkä kunnostusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti