Olin aikoinani laivalla töissä. Siis ihan oikeasti merimiehenä nesteen tankkereissa. Laivan kanssa pyörittiin niin Suomen rannikolla kuin euroopassakin. Kerran olin mukana jopa Grönlannin reissulla. Matka syysmyrskyssä atlantin yli ei ollut mikään huviretki.
Iltaisin oli aikaa harrastella ja kaikenlaisia harrastuksia laivalla oli havaittavissakin. Joku hioi kiviä koruiksi, joku teki höyrykonetta ja jotkut kannattivat vanhaa laiva/pullo traditiota joko tyyliin laiva pullossa tai pullo laivassa.
Itse väsäsin kaikenlaisia puutöitä. Pieniä sorvauksia, veneiden/laivojen pienoismalleja sun muuta. Kerran käydessämme Oulussa osuin musiikkiliikkeen ikkunan eteen ja sain oivalluksen käydä sisällä kysymässä mahtaako heiltä löytyä kitaran rakentamiseen soveltuvia osia. Sieltähän löytyi. Ostin siis virityskoneistot, mikrofonit, kielisillan ja kielien kiinnikkeen. Otelauta löytyi vain klassiseen kitaraan mutta se sai kelvata kun parempaakaan ei ollut. Ajattelin että kyllähän siitä saa jotakin aikaan.
Materiaaliksi ei käytettävissä ollut oikeastaan kuin vaneria joten siihen käsiksi sitten. Eri paksuuksia oli käytettävissä ja niistä sitten päällekkäin liimailemalla sain tarpeeksi paksuutta bodyyn. Kaulakin syntyi vanerista ja tietenkin ilman kaularautaa. Laminoinnit asetin sentään kaulassa pystysuuntaisiksi. Osasin aavistella että se ei tulisi taipumatta kestämään mutta ryhdyin hommaan silti. Kitara siitä valmistui ja jopa ihan soitettava sellainen mutta mitoitukset olivat mitä olivat.
Muodoksi en kelpuuttanut mitään olemassaolevaa vaan tahdoin ihan itse muotoilla lankun. Näin jälkeenpäin kun asiaa tarkastelee voi vain todeta että paremminkin olisi voinut onnistua. Lukija voi (jos sellaisia joskus ilmaantuu) itse todeta kuvasta asian laidan ja muodostaa oman mielipiteensä.
Kavensin kaulaa ihan liikaa. Kaventaahan sitä piti sillä otelauta oli, niinkuin kerroin, klassiseen kitaraan tarkoitettu ja aivan liian leveä. Lisäksi se oli täysin tasainen mutta sille asialle en tehnyt mitään silloin. Vasta kymmenen vuotta kitaran valmistumisen jälkeen, kun päätin oikaista taipuneen kaulan, hioin siihen radiuksen. Irroitin siis nauhat ja käsivaralta vedin sopivan tuntuisen kaarevuuden otelautaan, taivutin nauhalangat ja asensin ne takaisin. Päätin että ikinä en enää sähkökitaraa ryhdy rakentamaan. Päätös osoittautui myöhemmin kumoutuvaksi joka itse asiassa on syy siihen miksi tätä blogia ryhdyin kirjoittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti