Edistystä vai turausta??

Tekele alkaa muistuttaa kaukaisesti kitaraa kun kaula on yhdistetty bodyyn. After joining the neck to the body it is beginning to remind a guitar.


Kaula on liimattu kiinni ja petsi pinnassa. The neck is glued and the colour is set.



Hiottu lapa.



Lapa lakattuna. Valitan hyvin kapeaa syväterävyyttä kuvassa. The machine head is lacquered. I'm sorry for very narrow sharpness at the picture.



Tässä body on saanut pintaansa lakkaa. Sitä sitten yritetään saada tasaiseksi hiomalla sillä tammessa on hurjat huokoset. Lakka uppoaa niihin ja kuivuessaan menee montulle. Liekö tein virheen kun valitsin nitroselluloosalakan sillä huokosten kohdalla lakka rupeaa kuivuessaan halkeilemaan. Neljä viikkoa lakkauksen jälkeen kiillotusta yritettäessä halkeamat tulee todella hyvin esiin ja niitä on paljon. Yritän hyvin ohueksi ohennetulla lakalla paikata halkeamia umpeen mutta jos homma ei onnista niin vedän koko projektin takaisin puupinnalle ja aloitan alusta.

Over here the body also is lacquered. I'm trying to get the surface smooth by sanding it. The oak har very deep groves and the lacquer goes in those holes and when dry it is sucked and the surface is not so smooth. Also the cracks appear to the surface when the nitrolaquer dries. Did I make a wrong choise with the lacquer? Four weeks from putting the lacquer and when trying to polish the surface, the cracks are so bad that I must try to get rid of them by lacquering the surface again with thinned nitrolacque. If this doesn't help I must sad it to the woods and start again from the biginning.



Näin siis epätoivo ja kauhu kasvavat kun yritän tunkea halkeamiin lisää lakkaa. Nitroselluloosalakkahan on semmoista että se sulattaa edellistä kerrosta päälle lakattaessa ja ainakin teoriassa paikkaukset on mahdollista saada näkymättömiin. Tasaisen pinnan saaminen paikkauskohtiin saattaa vaatia kärsivällisyyttä. Aika näyttää löytyykö sitä.

Desperation and horror are increasing while I'm adding thinned lacquer in to the cracks. As you might know this nitrostuff melts earlier layers and, at least in theory, it is possible to make fixings like this so that afterwards there is no visible marks left that the area is fixed. for getting the fixed area even and smooth might need patience . . . We'll see if I've got it.

Ostoksilla

Ihan Ameriikoissa tuli käytyä työmatkalla. USA:n kattava ketju Guitar Center myy kaikenlaista kitararompetta enkä voinut vastustaa kiusausta joten ostin varaosia. I was in USA at work trip and could not resist myself for buying some parts from Guitar Center which is, I think, the largest store over there that sells guitar stuff.



Ihan Gibsonin alkuperäisvaraosia oli tarjolla. Tämmöinen viritinsatsi maksoi 40 USD. Oli ihan pakko ottaa mukaan. F-musiikissa Kaisaniemen Kadulla vastaavat taisi olla jotain liki 80 EUR. There were lots of original Gibson spares on sale and I bought this kind of set with the price of 40 USD. At local store in Helsinki the same set was almost 80 EUR.



Liekö sitten kunnollinen tämmönen GROVER-merkkinen vipu. Asentavat näitä näköjään Epiphoneihinkin. I wonder if these GROVER's are deasent. I think they are installin these in Epiphones too.



Tämmöinen truss rod cover tarttui mukaan myös. Olisi voinut tietty itsekin nykertää mutta kun se nyt oli siinä. Muutama Greenback. This kind of truss rod cover I did bought too. For sure I could have made it myself but while it was there . . .



Rautatavaraa ostin netistä, Muusikoiden Netin markkinapalstalta. Merkistä ei ole tietoa mutta jotain tusinatavaraahan nämä ovat.

Sitten ostin vielä humpparit joista otan kuvan myöhemmin. Ovat peräisin Tokain Love Rock 84:stä. Olivat tehneet tilaa SD:n malleille joten ostin pois.




Jakkilevy Millbrookista



Humpparin kehykset Millbrookista



Hihnalukot Millbrookista

Lisää paksuutta kaulaan.

Viilua on nyt liimattu kaulaan ja jurppii vieläkin ihan älyttömästi. Kaula on siinä mallissa että ensimmäisen nauhan kohdalta paksuudeksi tulee 22mm. ja kahdennentoista nauhan kohdalta 24 mm. Tämä on suunnilleen se mitä ajattelin alunperin.

En ole havainnut mitään taipumista viilujen kuivuessa paikoilleen mutta jännittää kyllä vielä.



Tässäpä kaulaa sieltä tenon-päästä ja kuvassa näkyy viilutuksella aikaan saatu paksuuden lisäys. Hieman muotoilua on tässä vaiheessa tehty. Kitaran runkoon uppoavan osuuden koko käy hyvin ilmi myös tästä kuvasta. Tenon tulee ulottumaan aivan tulevan mikkikolon alempaan reunaan asti.

Homma jatkuu vaikka moka ottaa päähän.

Oukkei. Noin 5mm liian ohut kaula. Millä sen korjaa??? Yritän semmoista temppua että liimaan 6-7 koivuviilua kaulan taakse korvaamaan liian paljon jyrsittyä puuta. En nyt voi tarpeeksi painottaa miten ankarasti tämä pännii mutta tämmöistä "vanerikitaraa" varten en kyllä viitsi uutta kaulaakaan ryhtyä pusaamaan. Onnistui nuo kulmat ja kaikki niin hyvin tähän ja lapaviilukin on liimattu siihen. Maksoi monta Euroa. Tehdään siis semmoinen lauta missä on molemmissa päissä oikeanlainen kaarevuus sillä kaulahan on molemmista päistä kaareva. Sen avulla liimataan yksi höyrytetty viilu kerrallaan kaulan taakse ja rukoillaan että se kuivuessaan ei väännä kaulaa taaksepäin kaarelleen. Jos näin ei tapahdu niin otaksuttavasti kaulaan syntyy silti taaksepäin vetävä jännitys joka saattaa olla jopa avuksi kaulan taipumista estämään. Noin muutenhan homma on tyystin tyritty sillä puunsyiden kuviot menevät peittoon ja pieleen kun viilut tulevat siihen päällimmäiseksi.

OK. The result is the neck about 5mm too thin. How to fix this??? I will try to glue thin files of wood behind the neck to replace the wood that I did remove too much. I can't enough tell you how much this pisses me off but as this is a veneer guitar like this, I am not going to built a new neck. I succeeded to have the angles and everything else in perfect shape and the rosewood file glued at the machine head. Cost me many Euro's. So, I'm going to make a piece of wood that is shaped on both ends. With that I am going to glue several steamed files of wood one by one to the back side of the neck and pray that when they dry they don't bend the neck backwards. If this procedure is succesfull I hope this also makes a slight force to bend the neck that helps to compensate the force that the strings are making to bend the neck forward direction. The figures of the original neckwood at the back side are of course destroyed but it is going to be black so ...



Tässä kuvatus palikasta jolla ajattelin liimailla viiluja kaulan taakse. Kertoilen piakkoin miten homma onnistui.

Here is the picture of the piece of wood that used to glue the files to the back side of the almost ruined neck.

Vieläkin kaulan kimpussa.

No juu. Sitten jyrsittiin lisää. Kaula ohuemmaksi, lapa sai myös toiselle puolelle viilutuksen joka käsittää kaksi 0,7mm paksua viilua päällekäin liimattuna. Tämä siksi että saamme lujuutta lisää tämän kaularakenteen heikoimpaan kohtaan. Mustaksihan se tulee joten ulkonäöllistä vaikutusta viilulla ei ole.







Tässä lapa toisesta suunnasta. Saarnirima peittää kaularaudan uran.



Ja tässäpä tenon-pää kaulasta.

Tässä vaiheessa on hauskaa huomata perustavaa laatua oleva moka. Kaula on liian ohut. Olen jyrsinyt sen noin 5mm (!!!) liian ohueksi. Kyllä kitaroita näin ohuella kaulallakin tehdään mutta minä tahdoin about tuuman paksuisen enkä suinkaan 20 mm paksua. Nyt mietintämyssy syvälle päähän.

Kaulan työstäminen jatkuu.

Huhhuh,väliin tulee taukoja.Ihan senkin takia että pitä funtsia mitä on järkevää tehdä ja mitä ei. Pelottaa kaikki erehdykset mitä voi tapahtua ja siksi tahdon harkita etukäteen esimerkiksi kaikki työstöt.

Kaulakulman jyrsiminen onnistui kohtalaisen mukavasti. Kolhon näköistä kaula-aihiota piti mallata lankkuun ja näkyyhän se siihen istuvan. Lankkua on petsattu kokeilumielessä sillä tahdoin katsoa miten petsi imeytyy hyvin huokoiseen tammipintaan. Tässä saattaa tulla ongelmia silä ensin kaikki vaikuttaa hyvältä mutta kun petsi on kuivunut niin sinne tänne jää paikkoja missä petsi ei ole ottanut kiinni.



Lapa piti ensin jyrsiä tasapaksuksi ennen kuin lapaviilun voi liimata kiinni joten työstö käyntiin:





Kun lapa oli saatu tasapaksuksi, voitiin liimata lapaviilu. Vähän hassua kutsua tätä viiluksi sillä olen tottunut siihen että viilu on ehkä noin millin paksua kamaa korkeintaan muuta olkoot nyt sitten viilu. Paljon puristimia sitten joka paikkaan ja liimaa tietysti ensin väliin.



Sekalaista puristinpopulaatiota käytössä tässä vaiheessa.

Hankintoja

Okei, kitara tästä siis tehdään. Vanerikitara mutta kuitenkin. Tämä on päätetty.

Ehkä seuraava on sitten ihan oikeaa puuta. Millbrookista on tehty pari hankintaa. Kaksitoiminen kaularauta sekä lapaviilu. Lapaviilu on mitälie palisanteria tai ruusupuuta. Sävyltään suunnilleen samanlaista kuin otelauta. Ihan sattumalta kuviotkin menee karkeasti niin että voisi kuvitella otelaudan puun jatkuvan lapaan. Pienoinen sävyero ei haitanne sillä lapa tullaan lakkaamaan kun taas otelauta jää lakkaamatta. Näinollen ei voi edes kuvitella että sävy olisi aivan sama.

Projekti etenee.

Ura Kaularautaa varten.

Hupsista keikkaa.

No nyt se kaularaudan ura tuli jyrsittyä siihen palikkaan ilman että otin työvaiheesta yhtään kuvaa.

No, siinä se ura nyt on. Käsitin että yleinen tapa on sijoittaa kaularauta aivan otelaudan alapuolelle. Itse tahdoin kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä jyrsiä uran yläosaan pari milliä leveämmän ja saman verran syvyyttä ottavan tilan johon suunnittelin liimaavani riman. Siis tämä rima tulisi siihen otelaudan alapuolelle kaularaudan ja otelaudan väliin. Käsiin sattui sopivan oloinen saarnilaudan pätkä josta ajattelin tämän riman sahailla irti.

Samoin tein jyrsin aihioon kavennuksen joka upotetaan sitten aikanaan kitaran runkoon, lankkuun vai mikä se nyt sitten onkaan. Onko se nyt tenon nimeltään tämä kaulan runkoon upotettava osa?

Mutta tässäpä kuva kaula-aihiosta tässä vaiheessa ura jyrsittynä. Lieneekö se nyt sitten edes kaipaili kummoisempia kuvia työvaiheista.

Kaulan kimppuun.

Nyt kun olen todennut että "lankun" muotoilu saattaa vaikkapa onnistua niin mieleen juolahtaa ajatus rakentaa tästä "muotoilututkielmasta" soittokelpoinen tekele.

Olen yli kymmenen vuotta sitten taltioinut kvarttisahatun koivulankun palasen joka saattaisi soveltua tehtävään, sikäli kun koivupuu siihen nyt ylipäätään käy. Tutkimme asiaa. Puunpala on noin 90 cm pitkä, kymmenisen senttiä leveä ja noin kuusi senttiä paksu. Parinkymmenen sentin päässä toisesta päädystä on tumma oksankohta mutta sen ehkä saa sijoitettua niin että se jyrsiytyy pois kun tehdään kaulamikin koloa.

Ensin pitää tietysti saada yksi sivu tasaiseksi. Yritin tätä vanhalla pitkällä puurunkoisella käsihöylällä. Kappale höyläpenkkiin kiinni ja työstämään. Elävästi muistoihin palaa kansakoulun käsityötunnit joilla höylättiin isojakin kappaleita olemattomiin kun yritettiin saada pintaa tasaiseksi. Välttääkseni tämän ilmiön lopetin höyläämisen kun olin saanut kaula-aihioni toisesta päästä puoli senttiä toista päätä ohuemmaksi. Paksumpikin pääty oli silloin jo menettänyt millimetrejä paksuudestaan. Pinta oli metalliviivottimella tarkasteltuna melkein tasainen mutta ei ihan. Jatkoin työstöä asettamalla kappaleen porakoneeni alle rakentamalleni pöytälevylle höylätty puoli alaspäin ja päätin jyrsiä porakoneella vastakkaisen pinnan tasaiseksi. Tämä operaatio onnistui nähdäkseni riittävän hyvin. Sen jälkeen tasasin aiemmin höyläämäni pinnan samalla metodilla kääntämällä kappaleen pöydällä ympäri. Nyt minulla oli tasapaksu kappale koivua joka työstäytyi hieman ajateltua ohuemmaksi mutta jäi laskelmieni mukaan silti riittävän paksuksi. En millään tahtoisi pilata tätä puuta. Harmittaa että en ottanut kuvia tästä kaulan alkuvaiheen työstöön liittyvistä vaiheista mutta asialle ei tässä vaiheessa voi mitään.

Kuva höyläyksien jälkeen ja kaulan mittoja piirtäen palikan pintaan hahmoteltuna kuitenkin tässä alapuolella



Saadakseni jonkinlaisen käsityksen kaulan leveydestä kävin ostamassa Millbrookista otelaudan. Mitaten sen paksummasta päästä ja lisäten siihen millin verran "työstövaraa" sain mitan jonka mukaan sahailin kaula-aihion leveydestä puuta pois tyyliin kaikki ylimääräinen on liikaa. Lapaa varten jätin levennyksen toiseen päähän. Eriasteisten työstöjen jälkeen minulla oli käsissäni kappale joka oli suurimmaksi osaksi suorakaiteen muotoinen ja lapapäästä epämääräinen reunoiltaan mutta tasapaksu.

Lapaa varten aihiossa ei riittänyt paksuutta joten päädyin sahaamaan aihion päästä lavan kallistuskulmaa (noin) vastaavalla sahauksella kappaleen pois ja liimasin sen aihion alapuolelle todeten että tämä ehkä juuri ja juuri riittää lavan rakentamiseen.

Sitten piti rakentaa jiki jonka avulla saisin jyrsittyä lavan ihan oikeaan kulmaan. Tämän suunnitteluun kului sitten aikaa. Suhteettoman paljon verrattuna siihen mikä oli lopputulos. Tähän väliin saankin liitettyä tämän osoin ensimmäisen kuvan jotka siis on otettu tästä kyseisestä jikistä. Niinkuin lukija (jos niitä joskus ilmaantuu) havaitsee niin raaka-aineena on käytetty tätä samaista vaneria joka ulkoilman vaikutuksesta on saanut hieman pilkkuja pintaansa. Liekö hometta vai mitä. Ei anneta sen häiritä.



Tässä siis jiki...



... ja jiki toiselta suunnalta.

Sitten lavan jyrsintää palikka jikissä kiinni.



Jyrsintää . . .



... ja toiselta kantilta, että homman idea selkiää.

Kanteen Käsiksi

Sitten on aika käydä kannen muotoihin käsiksi. Siinähän tästä oli alunperin kysymys. Muotoilututkielma ja kokeilu siitä miten muotojen saaminen kitaran muotoiseen kalikkaan onnistuu.

Siihen porakoneen alla olevalle pöytätasolle ohjuriksi pyöreä metallimurikka, halkaisijaltaan tuommoinen 50mm. ja korkeutta joku puolitoista senttiä, mistälie roskiksesta sekin oli tongittu. Sitten vain porakoneen asentoa muuttamalla tämän ohjurin suhteen monta kymmentä muutaman millin lastuamiskierrosta lankun ympäri terän syvyyttä välillä myös muutellen



Tässä homma alkuvaiheessa päältäpäin katsottua...



...ja tässä perästäpäin ja sivulta.




Nyt on jo suurin homma tehty ja pieni tyytyväisyyden virne leviää pölyisille kasvoille. Miksikö? Ei mainittavampia mokia. Hiomista on vielä kun jyrsimäjäljet näkyy vaikka hiottu on vaikka kuinka.

Lisää muotoja sekä reunojen hiontaa.

Kun olin päässyt tarpeeksi lähelle piirtämiäni lankun ääriviivoja otin käyttöön kyhäämäni hiontarullan. Se rakentui työpaikan roskiksesta kaivamistani romuista sekä pätkästä kierretankoa.





Nyt vain levy pöydälle, hiontarulla kiinni pylväsporakoneeseen ja levyn reunoja tasaiseksi. Havaitsin pian että imurin käyttäminen on työskentelyn tässä vaiheessa tuiki tarpeellista sillä hiontapölyä syntyi mekoisesti. Kun tarkastelin hiontajälkeä huomasin syyn siihen miksi oikeissa vastaavissa hiontalaitteissa rulla liikkuu ylös/alas-suuntaisesti. Lankun reunaan tuli nimittäin melkoisesti reunan suuntaisia uria jotka joudun myöhemmin käsin hiomalla siloittelemaan. Viimeistelyä jää myös kaipaamaan reunan kaarevuus jota tällä menetelmällä ei pysty saamaan aivan jouheaksi. Muodon leikkaaminen alunperin vannesahalla olisi ollut helpotus tähän pulmaan mutta niinkuin aiemmin totesin sellaista ei ollut käytettävissäni.